Mitä vanhemmaksi tulee sen nopeammin aika tuntuu kiirehtivän. Tänään on kulunut jo kaksi vuotta, kun otin ensimmäistä kertaa partaveitsen käteen ja aloin harjoittelemaan sen kanssa parran ajamista. En ikinä uskonut parranajon partaveitsellä olevan näin helppoa. Ajan parran samassa ajassa nykyään tekemällä itse partavaahdon ja ajamalla kaksi ajoa kuin Gilletten moniterähöylän synkkinä vuosina. 

Partaveitsikokoelma ei ole laajentunut tänä vuonna, sillä en ole löytänyt tai ehtinyt etsiä tarpeeksi uusia helmiä kokoelmaani. Kokoelman erikoisuus on edelleen, että siellä ei ole kuin yksi uutena ostettu partaveitsi, muut ovat vintageveitsiä. Vaikka teroituspalvelun kautta käsissäni on käynyt kääntymässä useampi toinen toistaan hienompi partaveitsi, niin ainoa mitä olen todella jäänyt himoitsemaan on Ralf Austin paremman luokan veitset. Suurin tämän vuoden hankintani on kunnon Simpsonin Polo -partasuti, mutta siitä tulee myöhemmin lisää blogiin, kun saan sen murrettua käyttööni.

Parranajon harrastus kasvoi myös kuin salaa sivutoimiseksi yrittäjyydeksi. Reilun vuoden ajan mitä Razor Masterin parranajokauppa on toiminut, niin on käynyt selväksi, että kaikki eivät halua teroittaa itse veitsiään. On myös paljon heitä, jotka teroittavat itse veitsensä, mutta haluavat aika ajoin teroituttaa veitsensä minulla. Kokemuksesta voin kertoa, että Razor Masterin Jari ottaa vakavasti myytäviensä tuotteiden laadun ja muutaman kerran on ikävä kyllä jouduttu minulle teroitukseen tullut veitsi lähettämään takaisin tehtaalle siinä olleiden laatuvirheiden vuoksi. Uuden vuoden ensimmäinen iso juttu on Razor Masterin kanssa yhteistyössä järjestettävä partaveitsen teroituskurssi Tampereella. 

Nahkatyöt ovat oma juttunsa mikä on alkanut elää myös omaa elämäänsä. Laadukkaat käsintehdyt stropit ja partaveitsikotelot ovat eniten parranajoon liittyviä, mutta on tullut myös tehtyä jotain niin eksoottista kuin naisten käsilaukku. Olen iloinen, että ihmiset arvostavat vielä käsityönä tehtyjä suomalaisia tuotteita. Sen lisäksi olen halunnut helpottaa muiden nahkatöihin liittyviä harrastuksia ja myyn varastossani olevaa nahkaa sen kokoisen palan kuin työhön tarvitsee. 

Uusille partaveitsenkäyttäjille suosittelen liittymään Markun perustamaan facebookryhmään Partaveitsikäyttäjät.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja vielä parempaa uuutta vuotta blogini lukijoille, Razor Masterille, Peksulle ja muille menossa mukana olleille!