Tänä aamuna oli toisen kerran vuoro. Jännitys oli jo paljon laantunut, mutta olin innosta soikeana, kun pääsin ajamaan veitsellä. Partasuti lämpimällä vedellä täytettyyn kulhoon ja itse aamusuihkuun. Kasvot pesin tavallisella saippualla ja lämpimällä vedellä.

Eilisen partavaahtokokeilun jäljiltä olin paremmin kartalla vaahdottamisessa. Vaahdon tekeminen tuntui helpolta, kun malttoi ladata sutiin kunnolla partasaippuaa. Ensimmäisellä kerralla olin käyttänyt liian vähän vettä. Nyt lisäsin aina välillä teelusikallisen tai kaksi vettä kerrallaan ja vaahtoa alkoi muodostua hyvin. Kun vaahdon piikit alkoivat pysyä itsellään pystyssä harjassa, niin oli aika aloittaa ajaminen.

Jälleen ajoin kolmeen kertaan eli myötä-, sivu- ja vastakarvaan. Aina ennen uutta ajoa huolellisesti levitin vaahdon kasvoille pitäen mielessä, että vaahdotonta kohtaa ei saa ajaa terällä.

Myötäkarvaan ajaminen tuntui jo helpommalta kuin ensimmäisellä kerralla. Myös vastakarvaan ajaminen oli helpottunut. Eniten vaivaa aiheutti sivukarvaan ajaminen, varsinkin näin oikeakätisenä kasvojen vasen puoli. Posket sain helposti ajettua, mutta kaula tuotti aika paljon vaikeuksia. Koitin erilaisia otteita partaveitsen kanssa ja lopuksi sain tyydyttävästi töpötettyä kaulan sivukarvaan. Sulavista liikkeistä ei ollut tietoakaan kaulan ajamisessa. Vastakarvaan ajaessa ajoin kaulan kahteen kertaan, mutta silti ajotuloksessa jäi kaulan alueella toivomisen varaa. Osa syynä saattaa olla partasieneksi nimittämäni ihon pinta tai ajotekniikka. Molemmat ovat todennäköisiä.

Iho ei edelleenkään ärtynyt ajon pitkästä kestosta tai useista ajokerroista. Pään tyhjentyminen muista asioista, kun alkaa tekemään partavaahtoa tuntuu hienolta aamusta. Aivan kuin painaisi reset-nappulaa aivoissa. Seuraavaksi vuorossa on partavoiteen kanssa ajamista.